Tästä ihmissuhdepelleilystä ei kyllä yllätyksiä puutu.
Jäin maanantaina P:n kanssa kahvihuoneeseen kahden kesken ja musta tuntui, että tuo hetki oli ainoa tilaisuus nostaa virtahepo pöydälle. Lyhyen ja todella kankean small talkin kautta päädyin kysymään, onko P todella aloittanut seurustelusuhteen. En tiedä kumpi meistä oli yllättyneempi; P vai minä P:n hölmistyneestä ilmeestä. P oli hetken hiljaa ja repesi epäuskoiseen nauruun. "Seurustelusuhteen? Mistä tämä nyt tuli?" Selitin kangerrellen kuulemistani huhuista ja yritin tulkita P:n kasvoilta mahdollisia paljastavia mikroeleitä. P oli jälleen tovin sanomatta sanaakaan, kunnes huokaisi syvään ja kiroili. "Mä olen jumalauta viettänyt syksyn mun siskon kanssa." Tiedän P:n sisarusten asuvan ulkomailla ja vierailevan harvakseltaan Suomessa - ja tämä oli ollut yksi niistä harvoista kerroista.
En osaa sanoin kuvailla sitä helpotuksen aaltoa, joka mun ylitse vyöryi. Tottakai samanaikaisesti tiedostin, ettei mikään selittäisi - saati pyyhkisi pois - P:n huonoa käytöstä mua kohtaan, mutta ainakaan mun yli ei oltu kävelty siinä määrin kuin olin luullut.
Ei toista naista. Ei parisuhdetta. Onko tässä vielä mahdollisuuksia?
Ja kuinkas kävikään - toissapäivänä P laittoi viestiä, kepeän kevyesti kuulumisia kysyäkseen. Viestittelimme niitä näitä asialliseen sävyyn, vaikka mun ajatukset pyöri hallitsemattomilla kierroksilla. Miksi P:n sävy muuttui yhtäkkiä tällä tavoin? Miksi hän ylipäänsä otti yhteyttä? Haluaako hän säilyttää vain mukavan työkaveruuden, vai onko hänellä edelleen tunteita mua kohtaan?
Viestittely eteni siihen pisteeseen, että sovimme tapaavamme töiden ulkopuolella ehkä jo ensi viikolla.
Mua pelottaa. Sydän on jo valmiiksi rikki ja mietin, kuinka pahasti tässä voi vielä käydä.
En osaa sanoin kuvailla sitä helpotuksen aaltoa, joka mun ylitse vyöryi. Tottakai samanaikaisesti tiedostin, ettei mikään selittäisi - saati pyyhkisi pois - P:n huonoa käytöstä mua kohtaan, mutta ainakaan mun yli ei oltu kävelty siinä määrin kuin olin luullut.
Ei toista naista. Ei parisuhdetta. Onko tässä vielä mahdollisuuksia?
Ja kuinkas kävikään - toissapäivänä P laittoi viestiä, kepeän kevyesti kuulumisia kysyäkseen. Viestittelimme niitä näitä asialliseen sävyyn, vaikka mun ajatukset pyöri hallitsemattomilla kierroksilla. Miksi P:n sävy muuttui yhtäkkiä tällä tavoin? Miksi hän ylipäänsä otti yhteyttä? Haluaako hän säilyttää vain mukavan työkaveruuden, vai onko hänellä edelleen tunteita mua kohtaan?
Viestittely eteni siihen pisteeseen, että sovimme tapaavamme töiden ulkopuolella ehkä jo ensi viikolla.
Mua pelottaa. Sydän on jo valmiiksi rikki ja mietin, kuinka pahasti tässä voi vielä käydä.
***
Kaikesta tästä myllerryksestä huolimatta olen käynyt treenaamassa. Osa jumppailusta on ollut keskittymätöntä paskaa olosuhteista johtuen, mutta olen pitkästä aikaa rikkonut useita ennätyksiä; seuraavaksi voinee odottaa paikkojen rikkoutumista. Kuuria olisi jäljellä kuusi viikkoa ja se tuntuu suorastaan huojentavalta, keho alkaa olla aika väsynyt ja kuukauden-parin kevennys tulee todella tarpeeseen. Kesää kohti käännyttäessä koittaa pitkästä aikaa myös dieetti - klassinen kuivan kesän orava-look on jälleen tähtäimessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti