Lieköhän kukaan enää edes muistaa tämän blogin olemassaoloa - siinä määrin pitkäksi venähti postausten väli. Kaunis kiitos edelliseen kirjoitukseen kommentoineelle; tartun toiveeseen ja tulen suoltamaan enemmän kehonrakennukseen liittyvää asiaa.
Reilussa kuukaudessa on ehtinyt tapahtua yllättävän paljon. Jos käytännön asioista aloittaa, olen treenannut kovempaa kuin vuosiin ja se on alkanut tuottaa tulosta varsin nopeasti. Vaikka olenkin ollut ruokavaliolla, varsinainen dieetti on saanut odottaa sillä en ole halunnut pilata jatkuvassa noususuhdanteessa olevia voimatasoja miinuskaloreilla. Kuten eräs treenikaveri aikoinaan lakonisesti tuumi: "kun treeni maistuu, sitä pitää syödä". Olen pysytellyt kuluneen vuoden ajan treenifilosofialleni uskollisena ja pitänyt asiat yksinkertaisina. Se lienee teema, johon voisin blogissanikin pureutua ja ehkä joku saisi siitä uudenlaista näkökulmaa myös omalle treenaamiselleen.
Mitä rakkausasioihin tulee, olen toiveikas. Edelleen hieman varovaisesti, mutta enemmän kuin viime kirjoituksen aikoihin. P ja minä sovimme, että katsotaan miten meidän käy. Olemme viettäneet aikaa yhdessä siinä määrin kun se on kummankin varsin täyden työkalenterin puolesta ollut mahdollista, ja muutaman kerran olen ennättänyt yöpyäkin P:n luona. Turhaa kai sitä kieltääkään - olen hyvää vauhtia rakastumassa, eikä se ole kaikilta osin hyvä asia. Yhteinen tulevaisuus on monella tapaa edelleen epävarma, sillä minkäänlaisia sitoumuksia emme ole tehneet. Sovimme ainoastaan, että mikäli tunteet muuttuvat - kummalla tahansa meistä - se sanotaan välittömästi ääneen. Pari päivää sitten P kuitenkin totesi, että riippumatta siitä tuleeko meistä pariskuntaa vai ei, hän uskoo siihen että pysymme toistemme elämissä. Siihen minäkin luotan.
Seuraavassa postauksessa on siis luvassa enemmän kehonrakennusta rakkaushötön sijasta. Kliseisesti todeten - kannattaa pitää lukulasit silmillä!
Mitä rakkausasioihin tulee, olen toiveikas. Edelleen hieman varovaisesti, mutta enemmän kuin viime kirjoituksen aikoihin. P ja minä sovimme, että katsotaan miten meidän käy. Olemme viettäneet aikaa yhdessä siinä määrin kun se on kummankin varsin täyden työkalenterin puolesta ollut mahdollista, ja muutaman kerran olen ennättänyt yöpyäkin P:n luona. Turhaa kai sitä kieltääkään - olen hyvää vauhtia rakastumassa, eikä se ole kaikilta osin hyvä asia. Yhteinen tulevaisuus on monella tapaa edelleen epävarma, sillä minkäänlaisia sitoumuksia emme ole tehneet. Sovimme ainoastaan, että mikäli tunteet muuttuvat - kummalla tahansa meistä - se sanotaan välittömästi ääneen. Pari päivää sitten P kuitenkin totesi, että riippumatta siitä tuleeko meistä pariskuntaa vai ei, hän uskoo siihen että pysymme toistemme elämissä. Siihen minäkin luotan.
Seuraavassa postauksessa on siis luvassa enemmän kehonrakennusta rakkaushötön sijasta. Kliseisesti todeten - kannattaa pitää lukulasit silmillä!
