Tapasin P:n edellisen kerran viime viikolla. Meillä oli todella mukavaa, hauskaa ja rentoa - sellaista vaivatonta yhdessäoloa, mitä aina aiemminkin. Mutta viestitse P:n kanssa on edelleen aivan käsittämättömän vaikea kommunikoida. Kylmää, kuumaa, kiukuttelua, (hänen ehdoillaan tapahtuvaa) seksuaalissävytteistä flirttailua, arkipäiväistä kuulumisten vaihtelua - koko h..tin skaala. Asioiden kuitenkaan etenemättä yhtään mihinkään.
Ymmärrän P:n taustaa. Mulla on pitkä pinna ja myötätuntoa liiankin kanssa.
Mutta.
Haluaisin selkeää osviittaa siitä, onko P:llä tunteita vai ei. Tuntuu, että olen alati varpaillani; pohtimassa mitä sanon ja miten sanon, jotta en toisaalta anna itsestäni liian kaverillista mutta en myöskään liian tyrkkylorttoa vaikutelmaa. En tiedä, tiedostaako P oikukasta käytöstään itse, mutta joka tapauksessa tämänkaltainen suojautuminen on väärällä tapaa itsekästä. Mulla ei ole kiire mihinkään ja asioiden pitääkin saada kehittyä rauhassa. Voisi kuitenkin olettaa, että hänellä on jokin käsitys tunteistaan mua kohtaan kaikkien näiden työtoveruusvuosien ja varsinkin puolen vuoden säätämisen jälkeen. Oon pian tilanteessa, jossa mun on asetettava itseni kanssa deadline tälle kaikelle. Vielä en halua sitä miettiä, mutta tunnistan kyllä voivani hieman kehnosti tässä tilanteessa.
Ajatukset on vierailleet ajoittain eksässä. Mulla on häntä ikävä; ei romanttisessa mielessä, mutta monella muulla tavoin. Olimme - ja olemme - toistemme sielunkumppaneita ja vuosia eron jälkeenkin olemme nojanneet toisiimme. Nyt kun hän ei ole ollut arjessani läsnä, olen kokenut ehkä yllättävänkin isoa kaipuuta.
Toisinaan olen todella pahoillani siitä, miten asiat menivät. Hän oli elämäni suurin rakkaus ja tulee sitä aina olemaan.
Harva asia on mun elämässä ollut pysyvää, mutta treenit on kuitenkin olleet yksi sellainen juttu. Niihin olen nojannut nytkin ja onneksi rauta on liikkunut kohtalaisesti, kaikesta ihmissuhdeahdistuksesta huolimatta. Kuuria pitäisi jatkaa vielä jonkusen kuukauden verran, mutta huomaan muun kuormituksen lisäävän aineiden aiheuttaman perusvitutuksen määrää; pinna on ollut hetkittäin todella kireällä. Toki, olen tavanomaisesti siinä määrin kiltin hyväntuulinen ihminen, että mun "kireä pinna" lienee monen suomalaisen perusolotila.
Olisi silti hienoa, jos syksy toisi muassaan vielä jotain muutakin kuin vitutusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti