Niin vain kaikki loppuu aikanaan; kesäloma, olympialaiset. Molemmat kirvelevästi vieläpä yhtä aikaa. Aikatauluttomaan elämään tottuu nähtävästi vähän turhankin nopeasti; tuntuu epätodelliselta ajatella, että ylihuomenna tähän aikaan olen töissä selvittelemässä loman aikana kertynyttä sähköpostisumaa. Mitään älyttömän leveää hymyä tuo ajatus ei meikäläisen huulille nostata varsinkaan, kun tiedän syksyn tuovan muassaan aivan hemmetinmoisen kiireen - liian monta yhtäaikaista projektia sekä paljon uuden opettelemista. Edelleen epämääräisesti ailahteleva koronatilanne tuo oman lisämausteensa soppaan sekin, sillä koronarajoitukset vaikuttaa välillisesti tiettyihin työjuttuihin. Näin ei toki saisi julkisesti sanoa, mutta anonymiteettisuojan takaa voinen huokaista että ihan hirveästi ei tiukentuvat koronarajoitukset haittaisi; se tarkoittaisi ainakin yhden todella työlään projektin siirtymistä. Mitä koronaan yleisesti tulee, kaikilla tuntuu olevan siitä jonkinlainen mielipide. Omasta puolestani en vieläkään tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella - eniten se taisi herättää tunteita siinä kohtaa, kun kuntosalien toimintaa rajattiin. Toki todennäköisesti näkökulmani olisi eri, jos joku lähipiiristäni olisi koronaan sairastunut tai jopa menehtynyt; toivottavasti niin ei käy jatkossakaan.
Koronasta varsin ontuvasti kesälomaan palatakseni voinen kaiken kaikkiaan todeta loman olleen ihan ookoo. Palauttava se ei missään nimessä ollut - jos olisin malttanut edes hieman kuunnella järjen ääntä (mitä harvemmin teen), olisin sijoittanut dieetin johonkin aivan muuhun ajankohtaan. Jos haluaa hyvin nopeasti pilata yöunensa, tiputtaa energiatasot nolliin ja peputtaa mielenterveyttään, aggressiivinen laihduttaminen on oikeinkin oivallinen väylä noihin kaikkiin. Näppituntuma on, että palaan töihin entistä väsyneempänä, mutta koska väsymyksessä muutenkaan ei ole hirveästi mitään uutta, en taida edes huomata eroa. Muutoin pystyin yllättävänkin hyvin tekemään lomasta itseni näköisen - tuhrasin melko paljonkin aikaa ei-yhtään-minkään-tekemiseen (mikä on mulle melko vaikeaa), en todellakaan sosialisoitunut jos ei huvittanut ja kävin jopa shoppailemassa; yleensä vaivaudun ostoksille kerran vuodessa tai harvemmin. Sattuipa tässä myös muutama päivä sitten käymään niinkin, että puolentoista vuoden seksittömyys päättyi - yhden eksän toimesta. Koko homma oli kyllä viimeisen päälle klassinen "yksi asia johti toiseen ja toinen panemiseen"; eksä pienessä humalassa tilitti vastikään tapahtunutta eroaan, seuraavaksi puhuttiin läheisyydenkaipuusta - ja hups. Sen kummempaa tunnesotkua ei fyysisestä yhteentörmäyksestä jäänyt, oletan ettei kummallekaan. En toki ihan ollut ajatellut katkaisevani kuivaa kautta juuri eksän kanssa, mutta toisaalta ainakin tiesi mitä sai.
Mitäs tähän nyt sitten toteaa. Univelkaa roimasti kasvattaneena, todennäköisesti muutaman kilon kevyempänä ja yhtä panoa rikkaampana(?) kohti syksyn kohtuuttomia haasteita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti