torstai 31. joulukuuta 2020

steroideja, aknelääkettä ja ikääntymispaniikkia

Hormonitauko kesti melko tarkalleen parisen kuukautta, kunnes totesin että tarpeeksi on tarpeeksi. Alkuperäinen ajatus oli palata steroidien kyseenalaiseen seuraan vasta alkuvuodesta, mutta kärsimättömyyteni tuntien osasin melko hyvin ennustaa korkkaavani ensimmäisen ampullin joitain viikkoja etuajassa. Veriarvoni ovat olleet kaikilta osin priimaa, joten oli aika helppoa taivutella itsensä aikaistamaan kuurin aloitusta siltäkin osin; en tosin ole vielä niin sanotusti painanut kaasupoljinta pohjiin asti, vaan vasta tammikuun puolella kasvatan määriä reilummin. Karkea suunnitelma olisi kasvatella massaa vielä nelisen kuukautta ja sitten - kahden vuoden tauon jälkeen - laihdutella rankemmalla kädellä. Vaikka en millään muotoa olekaan ylipainoinen, ei lihaserottuvuudella voi liiemmälti hurrata ja ylipäänsä vuosien mittaan saadun kehityksen näkee kunnolla vasta dieetin jälkeen. Voi toki ihan yhtä hyvin myös olla, että vannon tulevanakin vuonna ikibulkin nimeen ja dieettisuunnitelmat jatkaa tutulla "eikun-sitkun-mutkun"-raiteellaan.

Loppuvuoden ehdoton kohokohta oli aknelääkityksen, isotretinoiinin, aloitus. Lopultakin. Lääkkeen saaminen oli ihan helvetillinen voimainponnistus; veikkaan, että sen haastattelu-, tutkimus- ja koerumban jälkeen lääkiksen pääsykoekin olisi mennyt vaikka vasemmalla kädellä. Isotretinoiinissa on siis sellainen pikkiriikkinen haittapuoli, että se on teratogeeninen (sikiöepämuodostumia aiheuttava) ja tästä syystä verta otetaan litratolkulla (siltä se ainakin tuntuu..) ennen hoidon aloitusta ja varsinkin sen aikana. Ironista siis, että vaikka en ole nähnyt alastomasta miehestä edes vilahdusta lähes vuoteen, käyn nyt neljän viikon välein raskaustestissä.

Sen verran kauan kyllä tosiaan alkaa edellisestä panosta olla, etten ihmettelisi vaikka tässä kohtaa raskautuisinkin pelkästä peniksen näkemisestä.

***

Eilen meikatessani bongasin kasvoiltani taas uusia ryppyjä ja jopa orastavan kaulaheltan. Nyt sitten oikeesti hei. Pelimerkit sinkkumarkkinoiden blackjackissa ei meikäläisellä muutoinkaan ole kummoiset, joten ihan hirveästi ei hampaita naurattele nämä alati kiihtyvät ikääntymisen merkit. (Ikääntymisen merkit..sanapari, jota en vielä hetkeen olisi kuvitellut käyttäväni.) Korulauseet kuten "tosirakkaus ei ulkonäköä katso" tai "vain sisäinen kauneus ratkaisee" paitsi aiheuttavat spontaanin oksentamisen, on myös niin hel-vetin kaukana todellisuudesta. Jos nyt unohdetaan meikäläisen umpinarsistinen harrastus, väitän että koko ihmislajin pinnallisuuskeskiarvoa laskettaessa kuulun sinne vähemmän pinnalliseen porukkaan - ja voin silti häpeilemättä (anonymiteetin turvaamana..) todeta, ettei ihan hirveästi viisari värähtele minkään liiaksi roikkuvan suuntaan. Oli se roikkuva sitten leuka, maha tai perse. Ja koska itse ajattelen näin, villin vallaton veikkaukseni on että myös jokunen kaksilahkeinen tuumii tällä tavoin. Ulkonäkö on tasan ensimmäinen asia, mikä toisesta ihmisestä rekisteröidään ja sitä mukaa kun mun kehollinen käyntikortti muuttuu aina vaan virttyneemmäksi, myös sisäinen pakokauhu kasvaa - hullun koiranaisen yksinäiset vanhuusvuodet, here I come!

Joka tapauksessa - hyvää uutta vuotta. Tai ainakin parempaa sellaista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

b*tch i'm back!

Vaikka blogi on pölyttynyt digitaalisessa hyllyssä (aivan liian) kauan, en ole tätä missään vaiheessa unohtanut. Kirjoittamisen paine on tyk...