tosiasiat on nieltävä pureksimatta

Olen yhtä aikaa tyhjä ja täynnä kaikkia mahdollisia tuskallisia tunteita.

Kävin P:n kanssa reilu viikko sitten varsin vakavan keskustelun, jonka jäljiltä tunsin itseni ainoastaan entistä satutetummaksi. Kerroin P:lle tunteistani ja kuinka olin pitkään miettinyt, mitä ihmettä minun tulisi niille tehdä; survoako tunteet johonkin laatikkoon ja jatkaa elämääni kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. P totesi, ettei hän halua parisuhdetta kenenkään kanssa, mutta viihtyy seurassani todella hyvin ja nauttii kaikesta mitä teemme yhdessä. Lisäksi (mielestäni tarpeettomana sivukaneettina) hän totesi, kuinka on pitänyt flirttailuani lähinnä koomisena. Kiitin P:tä rehellisyydestä ja samaan aikaan mietin, kuinka vähän - tai itse asiassa ei yhtään - hän otti huomioon mun haavoittuvuutta tilanteessa. Absurdeinta on, että hän on jatkanut keskustelun jälkeen yhteydenpitoa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kuin en olisi koskaan saanutkaan pakkeja.

Mun on ollut vaikea hyväksyä tosiasioita. Sitä, että sallin aivan liian pitkään aivan liian huonoa käytöstä ja venytin rajani pidemmälle kuin koskaan aiemmin. En vieläkään osaa nähdä P:tä pahana ihmisenä. Ylipäänsä ajattelen että harva meistä on pohjimmiltaan paha, mutta valitettavasti syvimpiä haavoja suojellaksemme moni meistä päätyy toimimaan äärimmäisen myrkyllisesti. P lukeutunee jälkimmäiseen. Vellon edelleen erityisesti häpeässä - miksi meninkään avaamaan itseni ihmiselle, joka ei halunnut minua alun perinkään? 

On liian varhaista löytää kaikelle sanoja. Tässä hetkessä olen yrittänyt keskittyä käytännön asioihin; lähinnä siis siihen, kuinka järjestelen työni, jotta kohtaisimme P:n kanssa mahdollisimman vähän. Universumilla on kuitenkin varsin huono huumorintaju, sillä tottakai juuri kuluvana vuonna P:llä ja minulla on useampikin yhteinen työprojekti. Valehtelisin jos väittäisin, ettei mielenterveys ole ollut viime aikoina todella koetuksella ja meno tuskin tulee ainakaan helpottamaan seuraavien kuukausien aikana.

Treeneissä olen painanut kaikesta huolimatta niin täysillä kuin suinkin on mahdollista. Ruokavalion kalorit on hioutuneet pikku hiljaa kohti dieettilukemia, mutta hyvin hissuksiin. Varsinainen kiristely alkanee vasta maalis-huhtikuun tietämillä, joten saan vielä tovin aikaa nautiskella kovista treeneistä kohtalaisilla ruokamäärillä. Vaikka miehet tuottavat aina pettymyksen, treeni ei sitä tee.